Krabeilua

Nyt on vierähtänyt jo viikko ja paikka alkaa tuntua pikkuhiljaa kodilta. Vipinää ja vilsettä on ollut reilusti, enkä oikeastaan ole ehtinyt pahemmin edes pohtia, mitä kaikkea täällä on tullut tehtyä. Ehkänyt on siihen hyvä hetki :)

Viime viikko meni totutellessa päivittäisii rutiineihin ja ihmisiin tutustellessa. Meitä long term vapaaehtoisia on  siis viisi; minä ja Isabelle (Ranskasta) aloittelimme molemmat nyt syyskuussa, pojista Cyril (Belgiasta) ja Julien (Ranskasta) ovat olleet Thaimaassa pari kuukautta ja Rich (Briteistä) kohta neljä kuukautta. Periaatteessa meidän kaikkien projektit ovat osaksi opettamista ja osaksi jotain muuta, mutta tähän mennessä on tuntunut siltä, että opettaminen on ainoaa työksi laskettavaa tekemistä. Toisaalta bambujakkaroiden nikkarointi on aika puuduttavaa, enkä aio ikinä hankkia omaa bambujakkaraa, sen verran niissä on nakuttelemista.

Englannin opettaminen  ei täällä oikeastaan eroa sudareiden kaitsemisesta: lapset parveilevat ennen tuntia (ja välillä tunnin aikana) ympäri koulurakennusta kunnes joku thaita taitava opettaja paimentaa mukulat luokkaan. Suurin osa tunnista kuluu englanniksi leikkiessä. Mitään kovin monimutkaisia opetussessioita olisi vaikea järjestää, sillä thaiopettajat eivät yleensä osallistu englannin tunneille, pelkäävät vissiin englannin puhumista. Muksut ovat yleensä kauhean herttaisia ja koska samoja "hello my friend what do you do..." -lauluja hinkataan tunnista toiseen, joitakin englannin sanoja luultavasti jää lasten mieleen.

Pinkki minä ja lasten tiistaiasu

Isabella ja ahkerat muksut

Ei niin ahkerat muksut...

Viime viikonloppuna reissailimme Krabiin opettamaan collegen opettajille englantia. Ns. kurssi järjestettiin hotellissa ja tuntui aika luksukselta nukkua sängyssä, uiskennella uima/altaassa ja syödä suklaamuroja aamulla. Ehkä pidemmän kärvistelyn jälkeen rannoilla kiertelevät kaupustelijatkin olisivat olleet ihan ok, nyt teki mieli pistellä turpaan kaikkia hedelmäkoreja tyrkyttäviä tätejä.Viikossakin ehtii näköjään tottua hurjan halpoihin hintoihin, Krabin turistihinnat tuntuivat aivan järjettömiltä, vaikka ei kolme euroa pitsasta oikeastaan ole kovin paljon. Thaiopettajat olivat kovin innokkaita naittamaan mua kuka pojalleen ja kuka veljelleen, yhden sulhasehdokkaan jo tapasinkin. Harmi vaan, mutta poju oli aika jännittynyt, kun kikatutti niin kovasti, anoppikokelas oli varsin pettynyt, mutta kutsui silti syömään :)

Martti & hotellin sänky <3

Veneilemässä Krabin edustalla

Valtavat plakaatit on Thaimaalaisten erityisalaa... :D

Suttuinen minä meressä

Ruoka on hyvää, ihanaa, täydellista ja aika-ajoin liian tulista. Thaimaalaiselle on vaikea selittää, että kyyneleet silmissä syöminen ei ole pelkästään hyväksi.Varsinkin huonosti englantia puhuvat thaikut mielellään tarjoavat "nou spaisi" -ruokaa, eikä tällainen farang kehtaa kieltäytyä. Eiköhän näihin makuihin totu. Massuongelmia ei tähän mennessä ole pahemmin ilmennyt, selviydyn jo sellaisistakin vessoista, jotka ovat vain reikä lattiassa. (Mitenköhän nämä kaksi asiaa liittyivät toisiinsa...)

Siinähän oli jo kovasti kahlattavaa rakkaille Suomen mussuille. Ensi kerralla lisää. Kommentoikaa kysymyksiä, jos jokin erityinen kiinnostaa, olen niin innoissani, etten varmasti muista sanoa kaikesta.

ps. Tällä viikolla peace villageen saapui short term vapaaehtoisia kahdeksi viikoksi, mutta niistä touhuista lisää, kun on enemmän kerrottavaa ja kuvia.

Yhtena kappaleena, hoonolla soomella

Selvisin!!!!! Matka meni huomattavan paljon paremmin, kuin mita odotin; isompia ongelmia ei ollut ollenkaan. Venkuroissa asennoissa nukkuessa kipeytyi selka ja ilmastoinnin takia verenvuotoa nenasta oli mahdotonta estaa, mutta mitas me pienista.

 Martti ja mie viimeisella pullalla lentokentalla <3

Martti ja Suomi-fiilistelyt

Gangsta-Martti! (=liian pitka vaihto)

Thaimaan nautinnot! Lentokentalt<a parempaa smoothieta kuin Suomesta mistaan.

 Lennot kulkivat siis Istanbulin ja Bangkokin kautta Hat Yaihin melkein ajallaan ja kaikin puolin hienosti. Hat Yain lentokentalta Peace Villageen (koulutuskeskus, jossa tyoskentelen) matkasin mopon saivuvaunun kyydissa paikallisten tuijottaessa suu auki.

Keskus, jossa tyoskelen ja asun, on aika tavallisista Thaimaalaisista hokkeleista muodostuva "kyla". Meita vapaaehtoisia on viisi ulkomaalaista ja yksi thaimaalainen, vissiin aika vahan tavalliseen tilanteeseen verrattuna. Eilen olin viela sen verran kujalla, etta osa organisaatioon liittyvista asioista meni ihan ohi, mutta eivatkohan ne tassa selvia.

Martti and mah crib! Nukun ranskalaisen tyttelin kanssa samassa bungalovissa ja ainakin ensimmaisen yon perusteella uskallan sanoa, etta hyvin tulen nukkumaan. Kaiken maailman molliaisia luikertelee, kipittelee ja monkii ympariinsa, mutta eivat ole ainakaan viela kayneet paalle. Vessaakin osaan jo kayttaa ja muistan aina laittaa hyttysverkon reunat patjan alle. 

Kavin tanaan ensimmaista kertaa yhdessa paikallisista kouluista, lapset hipeloivat innokkaina pinkkeja kasiani, jotka vissiin herattivat suurta ihastusta. Opettamisen lisaksi tulen puuhastelemaan paljon nikkaroinnin ja nakkaroinnin parissa Peace Villagessa, jouluun mennessa tasta on muovautunut uskomaton Remontti-Reiska!

So far so good, mahdollisimman pian uutta raporttia :) En jaksa opetella minkaan sortin muotoilukikkoja, eli koettakaa kestaa epamaaraiset kuvalistat.

PS. Martin sain aidilta ja koska en kehdannut ottaa lentokentilla kuvia itsestani ja koska se on muutenkin kuvauksellisempi kuin mina, voi olla etta Martti tulee olemaan nakyvassa osassa vastaisuudessakin

PPS. Nettikahvilan vammainen selain ei avaa luukku.com sahkopostia, eli meilailla saa osoitteeseen emma.japisson@gmail.com

Töttöröö

Tästä se nyt lähtee!! Rinkka on jo melkein pakattu ja kaikki kamat melkein kasassa. Pää on vielä ihan levällään, samoin viisumiasiat ja kontaktit kohteeseen, mutta eiköhän se tästä. Huomenna kone siis starttailee Helsinki-Vantaalta Istanbulin ja Bangkokin kautta Hat Yaihin sadekauden suihkukaappimaiseen ilmastoon.

Jalona ajatuksentynkänä on, että kirjailen tähän sieluni kauneimpaan tuotokseen (alias blogiin) kuulumisia niin, että kaikki tutut ja muukalaiset pääsevät niitä samasta paikasta lueskelemaan. Yritän muistaa ottaa ja julkaista paljon kuvia, jotta kaikki pääsevät seuraamaan pinkkiyden kehittymistä ja etteivät kaikki mielikuvat jää kirjallisten löpertelyjen varaan. 

Nyt siis maitohappobakteeria naamaan, vapaaehtoistyön osallistujamaksuja maksamaan ja kuumeisesti huomista odottamaan. 

khoo-hai-döön-thaang-dooi-sa-wat-di-phaap-kha
bon voyage
och trevlig resa!! :)