Krabeilua

Nyt on vierähtänyt jo viikko ja paikka alkaa tuntua pikkuhiljaa kodilta. Vipinää ja vilsettä on ollut reilusti, enkä oikeastaan ole ehtinyt pahemmin edes pohtia, mitä kaikkea täällä on tullut tehtyä. Ehkänyt on siihen hyvä hetki :)

Viime viikko meni totutellessa päivittäisii rutiineihin ja ihmisiin tutustellessa. Meitä long term vapaaehtoisia on  siis viisi; minä ja Isabelle (Ranskasta) aloittelimme molemmat nyt syyskuussa, pojista Cyril (Belgiasta) ja Julien (Ranskasta) ovat olleet Thaimaassa pari kuukautta ja Rich (Briteistä) kohta neljä kuukautta. Periaatteessa meidän kaikkien projektit ovat osaksi opettamista ja osaksi jotain muuta, mutta tähän mennessä on tuntunut siltä, että opettaminen on ainoaa työksi laskettavaa tekemistä. Toisaalta bambujakkaroiden nikkarointi on aika puuduttavaa, enkä aio ikinä hankkia omaa bambujakkaraa, sen verran niissä on nakuttelemista.

Englannin opettaminen  ei täällä oikeastaan eroa sudareiden kaitsemisesta: lapset parveilevat ennen tuntia (ja välillä tunnin aikana) ympäri koulurakennusta kunnes joku thaita taitava opettaja paimentaa mukulat luokkaan. Suurin osa tunnista kuluu englanniksi leikkiessä. Mitään kovin monimutkaisia opetussessioita olisi vaikea järjestää, sillä thaiopettajat eivät yleensä osallistu englannin tunneille, pelkäävät vissiin englannin puhumista. Muksut ovat yleensä kauhean herttaisia ja koska samoja "hello my friend what do you do..." -lauluja hinkataan tunnista toiseen, joitakin englannin sanoja luultavasti jää lasten mieleen.

Pinkki minä ja lasten tiistaiasu

Isabella ja ahkerat muksut

Ei niin ahkerat muksut...

Viime viikonloppuna reissailimme Krabiin opettamaan collegen opettajille englantia. Ns. kurssi järjestettiin hotellissa ja tuntui aika luksukselta nukkua sängyssä, uiskennella uima/altaassa ja syödä suklaamuroja aamulla. Ehkä pidemmän kärvistelyn jälkeen rannoilla kiertelevät kaupustelijatkin olisivat olleet ihan ok, nyt teki mieli pistellä turpaan kaikkia hedelmäkoreja tyrkyttäviä tätejä.Viikossakin ehtii näköjään tottua hurjan halpoihin hintoihin, Krabin turistihinnat tuntuivat aivan järjettömiltä, vaikka ei kolme euroa pitsasta oikeastaan ole kovin paljon. Thaiopettajat olivat kovin innokkaita naittamaan mua kuka pojalleen ja kuka veljelleen, yhden sulhasehdokkaan jo tapasinkin. Harmi vaan, mutta poju oli aika jännittynyt, kun kikatutti niin kovasti, anoppikokelas oli varsin pettynyt, mutta kutsui silti syömään :)

Martti & hotellin sänky <3

Veneilemässä Krabin edustalla

Valtavat plakaatit on Thaimaalaisten erityisalaa... :D

Suttuinen minä meressä

Ruoka on hyvää, ihanaa, täydellista ja aika-ajoin liian tulista. Thaimaalaiselle on vaikea selittää, että kyyneleet silmissä syöminen ei ole pelkästään hyväksi.Varsinkin huonosti englantia puhuvat thaikut mielellään tarjoavat "nou spaisi" -ruokaa, eikä tällainen farang kehtaa kieltäytyä. Eiköhän näihin makuihin totu. Massuongelmia ei tähän mennessä ole pahemmin ilmennyt, selviydyn jo sellaisistakin vessoista, jotka ovat vain reikä lattiassa. (Mitenköhän nämä kaksi asiaa liittyivät toisiinsa...)

Siinähän oli jo kovasti kahlattavaa rakkaille Suomen mussuille. Ensi kerralla lisää. Kommentoikaa kysymyksiä, jos jokin erityinen kiinnostaa, olen niin innoissani, etten varmasti muista sanoa kaikesta.

ps. Tällä viikolla peace villageen saapui short term vapaaehtoisia kahdeksi viikoksi, mutta niistä touhuista lisää, kun on enemmän kerrottavaa ja kuvia.